tiistai 25. syyskuuta 2012

L, E, M, C, B, A, I+--½#?!

Kuuntelu 63 pistettä, yhteensä alustavasti 198 pistettä. Jos oikein arvailin, M:n sai viimevuonna n. 180 pisteellä. Sanon minä, että olen tyytyväinen!

Meillä on täällä Rautalammilla ollu nyt tosi syksyistä keliä, maanantaina satoi vettä oikein onnellisesti ja pyörällä oli tosi mukava painella sateessa ja tuulessa eteenpäin. Varsinkin kun armaan Ponin (Tunturi Poni) takarengas oli viime torstaina ilmoittanut, että nyt se ei enää pidä ilmaa, mutta sitten sunnuntaina se alkoikin taas pitämään. Piti maanantaina varata aikaa siihen niin, että kerkeän myös kävellen kouluun. Tämä johti surkeiden sattumusten sarjaan: olin varttia etuajassa koululla, enkä edes kerinnyt kirjautumaan facebookkiin. Koulumme koneet ovat lahnoja.




































Kaikki kuvat on kaapannut Riikka ja kun tosta nimestä klikkaa niin pääsee lisää kattelee mitä riehtuttiin Tohiksensillalla ja sen alla Pestuusunnuntaina! Oli oikeen muksat photoshootingit! ♥ Varsinkin kun oli vielä niin kesäinen fiilis ja aurinkokin paistoi aikoinaan.

Meillä jatkuu nyt koeviikko hurrrrjaa kyytiä. Maanantaina skippasin saksan kokeen, se joutaa hylättyjen uusintaan. Tänään oli bilsan koe, meni surkeesti, mutta kunhan sen saa alta pois ni on hyvä! Huomenna bilsan yo, pyhällä hengellä ja Fazerin suklaalla menoks ja loppuviikosta on kanssa jotain kokeita....

Keskiviikkon on Marun kouluvalmennus Keskuksella, Kertulla pitäs sinne mennä pötköttelemään. Kertulla menin eilenkin, se oli hieno, vaikka mä ite oon vielä vähän kujalla miten sitä kootaan. Gepardi kun meni pitkänä kun nälkävuos vielä, mutta jos tää tästä! Menin sillä viimeviikon maanantaina myös, esteitä, ja oli pitkästä aikaa nautinto hyppelehtiä täällä...
Lauantaina Mennalassa menin Mikolla, kuten edeltävällä viikolla puomitunnilla. Nyt viimeksi hypättiin ja se oli iha hirrrrmukivaa. Hepat on ihania ja ratsastaminen parasta mitä tiedän!

Ja nyt yokirjotusten kunniaksi Emma soitti paniikkipuhelun ja olen tänäänkin menossa ratsastamaan. Olenpa tyhmä. Ei se mitään, todistan sen sitten huomenna viimeistään.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Drifting around


Konsmo päässy HBL-säilyttimeksi
Edelliskerran kirjoitteluista on kulunut jo hupsista vaan aikamoinen tovi. Kertoo ehkä jotain että tällä abiturientilla on hieman kiireitä? Tai ainakin luulen, että olen niin kovin kiireinen, vaikka silti eilenkin ehdin ottaa kahden tunnin päiväunet. Teen sitä todella harvoin, mutta nyt olen sortunut siihen jo kahtena päivänä peräkkäin.

Näihin muutamiin viikkoihin on lukeutuneet mm. ensimmäiset ajotunnit. Ei vaan voi olla mitään siistimpää touhua!!!!!!! Luulin olevani surkeampi kuski mutta yllätyin itsekkin kuinka simppeliä homma se loppupeleissä on. Voisin tosin kehitellä semmosen auto+ruohonleikkuri -yhdistelmän niin tienpientareetkin siistiytyisi... En ainakaan aja liian keskellä. Tällä viikolla ei ole ollut autokoulua ollenkaan, mutta ensi viikolla on sitten taas keskiviikkona ja torstaina. Jep, ja perjantaina ruotsin kirjalliset.

Lauantaina 1.9 Mennalassa ajelin Middellä. ♥ Ja poika oli niin hieno. Sunnuntaina oli tutustumispäivä kehityvammaisille, Mennalassa sekin, ja olin siellä talutusratsastuksessa Varjoa taluttamassa. Kaksi tuntia oli aikaa ja maneesia kierrettiin ympäri koko ajan. Oli ihana nähdä miten porukkaa oli niin paljon paikalla ja kuinka iloisia kasvoja siellä näkikään. Päivä oli kerrassaan hieno ja vielä lopuksi saimme vaivanpalkaksi ratsastella meidän kultumussukoilla. Midde oli sillon aika pöhkö ja päätin, etten enää vapaaehtoisesti sillä ratsastele itsenäisesti maneesissa. Kentällä tuo keltanen pötikkä on niin paljon rennompi ja kivempi ratsastaa. Mistä lie johtuu, jos oisin itse heppa käyttäytyisin varmaan ihan samoin. Pihalla on aina kivempi mennä.

Viime viikonloppuna, 8.-9.9. oli Rautalammin Pestuumarkkinat. Hirrrrrveä määrä ruokaaaa ja tavaraaa kojuissa ja illat rennosti elämää juhlistaessa kavereiden kanssa. Oli ihan mukavaa, mutta itselle jäi semmoi fiilis, että viime Pestuut oli paremmat. Syynä ehkä nyt se, että lössi oli levittäytynyt ympäri kylää ja jos halusit nähdä jonkun, sait kävellä ihan kivoja matkoja jos jaksoit. Itse markkinoilta ostin ruokaaruokaaruokaa pelkästään. Ainiin ja vaaleanpunaisen unisiepparin! Sopii ihanasti mun karvanoppien kaveriksi.

Eilen tiistaina oli ruotsin kuutelut ja oon tosi yllättyny miten hyvin se mun mielestä meni. Oon ollu tosi laiska lukemaan, joten odotukset ei olleet kovin korkealla. Mitä tänään käytiin niitä oikeita vastauksia läpi, saatoin saada jopa pisteitä! Vois vähän jossain kivassa vaiheessa laskeskella montako pistettä saattaisi tulla, mutta, huomenna saa opelta ehkä tarkkaakin vastausta. Kohtapuoliin voisi alkaa panikoimaan bilsan kirjoituksista, se sentään on mulla pakollisena...


Loppuun voisin laittaa kuvan kaverista joka oli mulle eräänä aamuna toivottamassa huomenta kirkkaiden raitojensa kanssa. Meni aamurutiinit ihan sekaisin kun piti keksiä otukselle joku kohtalo. Se kohtalo oli ulosheitto keittiön ikkunasta.


Ihan lopuksi voisin hehkuttaa kuinka ihanaa voikaan olla kun pääsee nykyään taas lämpimään suihkuun. ♥ Muutenkin Tohiksessa on alkanut tapahtua mystisiä asioita... Hämmentyneinä jäämme odottamaan tulevia aikoja.