tiistai 26. maaliskuuta 2013

Rimakauhua ja rakkautta, sekä ripaus Ramppikuumetta

Tän tekstin kirjoitin jo viime viikolla, mutta vasta nyt oli aikaa viimeistellä se. Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin.
"Aloittaessasi jotakin saatat toivoa, että olisit aloittanut jo aikaisemmin. Se on kuitenkin turhaa, sillä voit olla varma, että ajoituksesi on täydellinen."
Ei voinu MTV3 Avan horoskooppi toissapäivänä olla osuvampi. Mulla on koko kirjotusten ajan potkinu päähän ajatus siitä, että olinpa taas tyhmä ja alotin lukemiset vasta edellisellä viikolla. Tai edellisenä päivänä... Kirjotukset kun nyt ois oikeesti voinu olla semmonen tavoite joihin panostaisi oikeasti. Katsotaan vähän myöhemmin opettajien alustavien tulosten perusteella kuinka paljon pääsen itseäni soimaamaan ja kierimään itsesäälissä. Silti oon tyytyväinen biologian M:ään ja ruotsin C:hen, joka kuitenkin oli vain pisteen päässä M:stä... vaikka panostus mulla niihinkin oli = 1. kurssin kirja auki tietokoneen vieressä.
Jos jotain oon oppinu lukiosta, on se, että itsenäiset työt/kurssit on mulle täyttä tuskaa. Tää on hyvä ominaisuus jatko-opintoihin suunnistaessa.

Heppailun riemuviikko

Viime viikko oli pääosin aivan mahtava heppailuviikko. Tiistaina ja keskiviikkona Tiina piti todella hyvät koulutunnit. Niinkin perus asia kuin tahti, on näköjään vuodessa jo ehtinyt mun tärkeysjärjestyksestä katoamaan. Lisäks pitkästä aikaa mulle sanottiin, että olen kiero. Lisäksi oli tosi kiva, kun kehuttiin. Plussaa oli myös, että kommenttia tuli monta kertaa tunnissa ja tekemiseen sai jopa ohjeita ymmärrettävästi. Kaikkein ihaninta oli se, että tiistaina sai valita hepan millä menee, valitsin Kertun. Keskiviikkona menin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen Konstalla. Uli upeeta. Konstakin on niin erilainen ratsastaa kuin useimmat ponit, suokit ja sen sellaset mitä ratsastuskouluilta usein löytyy. Se tekee kaiken just niin väärin mitä ite teet penkissäs.

Lauantaina menin Middellä pitkästä aikaa, ja esteitä. Siitä on ehkä valehtelematta puoli vuotta viime kerrasta. Tilanne kuitenkin meni siihen, etten tiennyt yhtään mitä siellä kyydissä piti tehdä. Pahinta mitä mulle voi tunnin aikana tapahtua, on äärimmäinen turhautuminen ja tietämättömyys. Ohjeita tuli kyllä, mutta en tajunnut niistä yhtäkään, tai ne eivät toimineet. Tarkentavien kysyminen oli mahdotonta, koska oisin varmasti ruvennu itkemään siinä vaiheessa. Onneksi näitä tapahtuu todella harvoin.

Talliestekisat seuraavana päivänä menivät kuitenkin taas mieltä kohottavasti. Menin Middellä 60cm radan, jossa tuli kaksi kieltoa eri esteille ja meidät hylättiin. Ei harmittanut, koska heppa toimi paljon paremmin. Ois vaan ite pitänyt osata olla tarkempi ja jämäkämpi. Romeon 60cm rata oli tuplanolla ja kuudes sija. Verryttelyssä tehtiin korkean koulun askeleenpidennystä pukkilaukassa, mutta rata meni todella upeasti. 70cm verryttely menin siististi, radalla toisen vaiheen ensimmäinen este tuli alas, kun oma keskittyminen sitten herpaantui. Upeita kaaria vastalaukassa kyllä tein taas. Oon selvästi ite hypänny aika minimaalisesti esteitä, kun seiskakympinkin rata näytti isolta. Tais sit maneesissa oli vaan hirvee määrä puomeja ja aivoni keksivät kepposia. Radalla ei kuitenkaan ollu mitään ongelmaa, hyvää fiilistä vain.


Entäs se Ramppikuume sitten?

Meidän tän hetkinen näytelmä voi tosi hyvin. Vielä paremmin voi Miehiä & Naisia -näytelmä, sillä Satulateatteri esittään sen  26-28.4. Mikkelissä järjestettävään Ramppikuumeeseen! Meidän esitys on Leimu-sarjassa, josta aikaisemminkin on tullut Satulateatterille mainetta ja kunniaa. Lisää syitä olla aivan täpinöissään koko kevät.

3 kommenttia: