Pääsiäisenä suunnattiin koko perheen voimin mökille. En oo sielläkään käynyt kahteen vuoteen!
Mökkeilyn jälkeen kirmasin tukka putkella takasin Rautalammille ja ratsastamaan. Menin ekaa kertaa Väiskillä Tiinan pitämällä koulutunnilla ja oli hauskaa! Tiinan sanoja lainaten "ei vielä ihan rutinoitunut, mutta rehellinen". Ja sitä se oli, hirmu mukava ratsastaa.
Oman ja seuraavan tunnin jälkeen autoin yritin ainakin hevosten sisälle otossa, mutta mitä kävikään. Hildy päätti singota suoraan ensimmäiseen vapaana olevaan suuntaan ja minä koitin roikkua sen riimussa niin jämäkästi kuin mahdollista. Vaitettavasti oma elopainoni ei vaikuttanut neidin menoon millään tavalla, eikä edes edessä oleva oja+lumihanki estänyt meitä. Poni hyppäsi sinne, minä hyppäsin perässä, mutta juutuin reisiäni myöten sinne kinokseen. Siinä vaiheessa totesin olevan itselle parempi, jos nyt päästän ponista irti. Hildy sinkosi tallin taakse,
minä konttasin hangesta ja sitten mentiin perään katsomaan missä neiti kirmaa.
Talliinhan se sitten meni, saatiin siellä kiinni eikä kenellekkään sattunut mitään. On vaan niin ihanaa kun kevät tulee, että pitää vähän sinkoilla.
Lisäks tänään tuli kännykkään ilouutinen! Sain vaihdettua Mennalassa mun ratsastustunnin maanantaille. Enää ei tartte itkeä peruuntuneita ratsastustunteja, kun viikonloput täyttyy kaikella muulla ihmeellisellä ja hauskalla.
Kaikki kuvat we ♥ it |
Uusiin kouluihin hakiessa ja pääsykoepaikkoja vastaanottaessa tuntuu, että hirveen iso muutos on tulossa elämään. Tuntuko musta tällaselta kun olin Rautalammille tulossa? En usko, olin lähinnä yliaktiivinen tietäessäni pääseväni kotipaikkakunnalta pois. Nyt taas tuntuu, ettei tutusta ja turvallisesta halua luopua. Onneksi moni ystävä on hakenut Tampereelle, joten jos ihanasti käy, ei näitä hyyppiä tartte lähtee kauheen kauaksi aina moikkaamaan. Silti osa on kauempana, mutta sekin on ihan itestä kiinni antaako välimatkan häiritä. Kaikkein kamalimmalta tuntuu jättää meidän solun pienokaiset tänne, jotka ahkerasti uurastavat vielä vuoden tai kaksi, ennen kuin pääsevät nauttimaan tästä tilanteesta mitä itse käy läpi. Ne on vähän niin kuin pikkusiskoja.
Voi... En näe sua enää lauantaina );... No. Saat ainaki viikonloput vapaaks. Mieluumminhan mä itsekin jättäisin jonkun (jos niitä joitakin edes on) kaipaaaman mua, kun jäisin ite kaipaamaan niitä ratsastustunteja, jotka nyt tälläkertaa sattu jäämään välistä. Mahtava teksti jälleen!
VastaaPoistaKiitos Tuuli! Noi lauantait on mulle just nyt tosi vaikeita, kun kaikki tapahtuma keskittyy kokonaan lähinnä niihin. Helpompi käydä maanantaina sitten ettei tartte rästejä olla koko aikaa ratsastamassa.
Poista