torstai 16. tammikuuta 2014

"Se on lukemassa Keskimaan toimintakertomusta"

Näillä sanoilla vastasi veljeni äidilleni, kun äiti mietti missä sijaitsin sillä hetkellä. Aloitin tammikuun ensimäinen päivä lukemaan Sormusten Herran trilogiaa. Joojoo se on Keski-Maa, mut en pysty ajattelee sitä ilman Keskimaan tunnusmelodiaa ja siihen toi otsikkokin viittaa. Innoittajana oli joululoman alussa tehty Taitsin sivistys -buumi, johon sisältyi Sormusten Ritarien extended leffa, Kaksi Tornia extended leffa ja Hobitin toinen osa 3D:nä leffateatterissa. Tammikuun puolella katottiin sitten vielä Kuninkaan Paluu extended. Päätin sitten etsiä kirjan käsiini ja siitä on enää puolet jäljellä. En haluu et se loppuu. :(

Joulukussa kävästiin äidin ja veljen kanssa katsomassa Jyväskylän Kaupunginteatterissa Tarpeettomia ihmisiä. Olin pidempäänkin suunnitellut sen kattomista, sillä näyttelinhän kyseisen näytelmän loppukohtauksen Satulateatterin Miehiä ja naisia -näytelmässä. Oli tosi mielenkiintoista nähä se kokonaisuudessaan ja se oli hieno!

Selvästi Pikkujouluissa Emman kanssa
Joulu uusivuosineen meni rattoisasti ja samoin kaikki pikkujoulut: Peurungassa oltiin iskän ja Laten kanssa Laukaan Moottorimiesten pikkujouluruokailussa, rientoihin kuuluen myös Popedan konsertti.  Punaisen talon, lukion, Miamin ja leikkimökin pikkujoulut olivat erikivoja kaikki. Etenkin punaisen talon! :D Ja olihan myös Poikkitieteellisten Haalaribileiden jouluversio Brassa ja Jamkon pikkujoulut ja Jaston yhdessä Jion kanssa Gigglinissä... Itse jouluna tonotin kotona katsoen Joulupukin kuumaalinjaa, Lumiukkoja ja ruokaa. Lahjoja sain ihanasti, vaikka aattelin et oon ollu tänä vuonna tuhma: neljä valkoviinilasia, vaaleanpunainen keittiövaaka, hajuvesisetti, suklaalevy, vaaleanpunainen työkalusetti. Kyllä näillä asennus sujuu! Uuden vuoden vietin Jyväskylässä syöden serkuilla ja ajaen sieltä sitten keskustaan ottamaan Helin hoiviini ja Rumassa nähtiin Santtua ja Juhoa. Kaupungin ilotulitus käytiin kurkkaamassa ja sitten järkevään aikaan nukkumaan

Välipäivät vietin Mennalassa heppojen vuokraajia valvoen. Lisäksi ratsastin Midden aina valvottuani, eikä ole herra pitkään aikaan ollut niin huikeassa terässä kuin silloin. Kuskin piti ihan varoa, ettei istu nyt liian syvälle satulaan laukka-ravi-siirymisissä, kun muuten mentiin ihan käyntiin asti. Wau, hieno on tuo keltainen hönppä. ♥

Mitäs uusia kujeita uusi vuosi sitten tuo tullessaan?
  • Lupaan olla kesällä jossain muussa kunnossa kuin rantapallokunnossa.
  • Tankotanssissa aloitan alkeis 2 -tunnit, alkeis 1 on jo niin nähty.
  • Korkeakoululiikunnan kevättarra ei jää käyttämättömäksi.
  • Aloitan Jaston uuden hallituskauden sihteerinä hallituksessa.
  • Töitä sain la-su joka toisena viikonloppuna.
  • Ensimmäinen työharjoittelu tulee mun osalta tapahtumaan Puuppolan hoivakodissa. En malta oottaa!
  • Jännän äärellä ollaan saadaanko Tomorrowlandiin liput. Tuskin, mutta yritetään silti!

Koulua meillä on edelleen tosi vähän: maanantait ovat vapaat, samoin joka toinen perjantai. Tänään oli koulua 1,5h. Ehkä tässä ehtiikin jumpalla ja tallilla käydä oikein hyvin. Poikkareihinkin ehtii tänään loistavasti, varsinkin kun Hakkis ja Juho on nyt sijaintinsa siirtäneet Jyväskylän ytimeen. ♥

Tiivistetysti: heppoja ja juhlaa tänäkin vuonna