maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ne hevoset

Miksi ikinäikinäikinä oon ollut niin urvelo ja tykästyny johonkin hevosiin. Yksi niistä harvoista lajeista joita ei voi harjoitella millon haluaa, ellei sitten ole oma hevonen. Kilpailuihin on vaikea päästä ja valmentautua, ellei sitten ole oma hevonen. Luottamusta on vaikea luoda tiettyyn ratsuun ja nähdä tuloksia kilpailukaudella, ellei sitten ole oma hevonen.

KUN EI MULLA OLE .

No miks vitus ei oo? a) Oon köyhä b) Mun kynnet on kerrankin pitkät c) Oon niin nysvä

12 vuotta tuntiratsastajana kehittää kyllä taitoja huimasti, mutta jossain vaiheessa se kehityskin pysähtyy. Olen jo useamman vuoden miettinyt, mitä samojen tuntiheppojen ratsastaminen opettaa minulle, vai onko jo niin että minä opetan niille? Mikä on se mihin rahani laitan? Tuntuu kuin junnaisi paikallaan, tietää mitä pitäisi asialle tehdä, mutta kun ei muka voi, uskalla, kykene tai jaksa. Miksen vain ottaisi lainaa pankista ja hankkisi sitä hevosta? Kesällä sain roppakaupalla kuunnella vanhempien hevosihmisten heppaostovimmaa sivusta, ihastellen vain myyntivideoita suokeista ja nuorista toivottavista estetykeistä. Huokailin siinä vieressä mahdollisimman huomaamattomasti.

Pelle tuli mun työkamuksi
Haaveilin aina, että Hippoksessa kirjotetaan menestyvästä junioriratsastaja Taitsista. Lol se ikä meni aikoja sitten. Oon koittanut asennoitua nyt siihen, että hei ei se elämä lopu kun täyttää 25. Siihen mennessä ei tarvii olla muksuja jaloissa ja olympiamitalisti. Ehtii sitä myöhemminkin, kunhan saan esimerkiksi nämä hoitsuopinnot pois alta. Sittenhän voisi lähteä etelämmäs Eurooppaan heppoja paijaamaan kakkaa viskomaan ja ruskettumaan lopettamaan sosiaalinen elämä.
Liki koko kesän kattanut ratsastustauko on tehnyt hyvää tähän saumaan. Mun kynnet on aivan ihanan pitkät, voisin itkee onnesta (näitä on ihana lakata ihanasti, tässä just on vaiheessa yhet!!) ja oon saanut ajatuksia kasaan. Hevosta en osta, sydämestä otti kun kirjotin tuon mutta aijon tähdätä johonkin. Tunteja en aijo Mennalasta jättää, parempi pitää edes nykyisiä taitoja yllä kuin lopettaa kokonaan. Nyt on aika pistää tavoitteet paperille ja ehkä kertoa ne opellekkin... Onhan mulla kuitenkin jotain mistä jatkaa:

Mikolla seurakoulukisoihin

Four Winds Stable, kuva Salla Kuikka

Keväällä pamahti sähköpostiin ehdotus mahdollisuudesta päästä tuntihepoilla seurakoulukilpailuihin tallin ulkopuolelle Suojakalliolle ja/tai Kinkkulaan. Yhdessä valikoitiin mulle ratsuksi Miko, koska muut hepat oli muilla ratsastajilla ja mulla oli hommat Mikon kanssa ihan kivalla mallilla. 30.3. oli ensimmäinen koitos Kinkkulan maneesissa, rata oli helppo C:1 2000. Kotona oli reenattu paljon eteenpäin liikkumista perusjutut hei :D ja pidempää muotoa, Miko on aika taitava meneen kippuraan ja siinäpä olis piaffet ja passaget valmiina. Niitä vaan ei vielä tarvittas oikeen... Tuona päivänä myös lastasin hevosen ekaa kertaa elämässäni. Itse kisapaikalla, ulkona verrytellessä Miko oli ihan fine lumipallon kokoisine sykeröineen, jotka aamulla kasasin tuskissani kun en ollut nyppinyt harjaa. Maneesissa verryttelyryhmän verrytellessä totuus iski päin naamaa: pääty oli kamala, sinne ei voinut mennä. Jätin haaveet ruusukkeista, joita en ollut edes haaveillut ja pitäydyin tavoitteessani: hyväksytty tulos ja kaikki olisi onnellisia. Paperissa yksi kakkonen, kun tehtiin hienot enmeepäätyyn-kulmat ja 50,250%, sijoitus 12/12. Tavoite saavutettu ja nutturat pysyi kasassa.

Kuva Salla Kuikka

Seuraavat kisat Kinkkulassa meni ohi suun, koulun saikkariharjoittelun ja muiden lentävien menojen takia. Jälkeenpäin harmittaa, sillon ei.

Suojakallion aluekisojen seuraluokassa 10.5. oltiin taas lähtövalmiina. He C tuttarin kouluohjelma, edellisenä päivänä käytiin reenaamassa paikan päällä kouluaidoissa ja pällistellen mainostaulut valmiiksi. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes Miko tajusi tuomareiden autot. Onneksi ennen lähtömerkkiä selvittiin järkytyksestä ja lähdettiin letkeesti matkaan. Radan alussa vaan sen auton ovi oli auennut. Tehtiin kympin pysähdys tasajaloin keskelle kenttää. Voi kun se vaan ois kuulunut siihen rataan, mutta ei tutustumisluokan radalla sellasta tehdä. 50,833% ja jaettu 22/24! Huomatkaa meijän kehitys!

Seuraavat kisat Suojakalliolla jäi RUK kurssijuhlan takia väliin. Tämä ei harmittanut silloin, eikä harmita nytkään.

Tavoitteita

Mitäpä sitä ens kaudeksi keksisi? Mikolla voisi jatkaa seurakouluja, Romeolla vois koittaa seuraesteisiin tai tallikisoissa ees 80cm. Tai jollain muulla kivalla. 60cm alkaa olee jo turhauttava omassa mielessä, samoin 70cm. Korvien välissä kaikki. Minä lähen kisaamaan muulilla kenttää.

Siitä on nimittäin tullut mun yks lemppareista, kun kauden vikoille tunneille päätin toivoa heppaa jolla en Mennalassa ollut vielä mennyt. Seuraavaksi kiipesin Salaman komentosillalle ja oivoi se on kyllä muuli A-luokkaa!

Tietenkin jokainen satulassa ja tallilla vietetty tunti kerryttää kokemusta. Toivottavasti jokainen joka jaksoi lukea tänne asti tajuaa pointtini. Jos ei, niin ei sitten.

2 kommenttia:

  1. Tää vois olla mun kirjoittama ihan sanasta sanaan.

    Oon jättäny jo haaveet kanssa junioristara-Maijusta ja tähtään nyt että jos 65-vuotiaana tätituupparina starttaisin jonkun Helppo A:n yli 60 prosentilla tai Vaativan B:n just ja just läpi. On mulla 42 vuotta aikaa treenata. Oman hevosenkin voi ostaa sitten eläkkeellä kun on aikaa ja rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eläkkeellä sitten viimeistään! Jos pääsen ikinä eläkkeelle.

      Poista