maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tulkoon mitä vaan, tai jääköön tulematta


Hei neiti Kesäkuu, milloin käännät aurinkoiset kasvosi meitä kohti?

Eilen lähetin viimeisen koulutehtävän menemään ja nyt en todellakaan aijo uhrata aikaa kuin äärimmäisille pakollisille järjestöhommille. Sain joskus keväällä palautetta, että minulla olisi tehtävien priorisoinnissa parantamisen varaa. Kommentti todella yllätti minut, mutta jos siinä on petrattavaa niin mikäpä siinä: ensi syksynä otan enemmän aikaa itselleni ja teen vain sen mikä on välttämätöntä. Jälkeenpäin on hyvä tutkiskella menneitä kuukausia ja myönnän sen itselleni, minä itse olen se joka on jäänyt tekemisen jalkoihin. Tärkeysjärjestyksen loppuun.


Onneksi Rautalampi tuuletti mun ajatukset jälkeen kerran, kun kokoonnuttiin Erikalle viettämään iltaa grillin, saunan ja kavereiden kaa. ♥ Loppupeleissä päädyttiin Nuapuriin Morton, säilyt sydämissämme kattomaan Asteen keikkaa. Letkeätä sanon minä! Näin myös Punasen talon alkuperäisasukkaita puolen vuoden tauon jälkeen. Voieiiiii sinne olis voinut vaan muuttaa, viettämään terapiaviikkoa!!

Mutta hei, Emma heitti haasteen blogissaa ja täältä tulee. Tarkoitus oli siis vastata 11 kysymykseen jotka haastaja aina määrittää uudelleen. Oon vähän tämmönen niin en haasta ketään uutta, mutta kuulkaa kansa mitä Taitsi tarinoi. 

1. Viimeisin asia, joka sai sinut nauramaan?

Hajosin tälle we♥it kuvalle jonka Riikka oli löytäny. Vaikka mulla ei oo ees Netflixiä, niin voin samaistuu tähän.

2.  Mitä odotat eniten tässä kesässä?

Että pääsen käyttää mekkoja ja vaan olemaan jossain kavereiden kanssa. Näin pitkää lomaa ei välttis tuu enää vastaan.

 

3. Mikä on sinulle omassa ulkonäössäsi tärkeintä?

Itsevarmuus. Mukavissa vaatteissa ja meikissä on hyvä olla epämukavissakin tilanteissa. Ei ole väliä näytänkö muiden mielestä "hyvältä" vai virtahevolta, jos mä voin olla itsevarma virtahevoselta näyttävä neiti.
Toisaalta hiukset on mulle tosi tärkee osa mun ulkonäköö - jos ne nyt vaan katoais niin identiteettikriisille tervetuloa.

4. Mitä pelkäsit pienenä?

Linja-autolla liikkuminen yksin oli kamalinta mitä pystyin kuvittelemaan. En myöskään uskaltanu soittaa kellekkään, tää ei tosin oo muuttunu paljoo miellyttävämmäks edelleenkää vaikkei se nyt niiin pelota.

5. Kuinka saat negatiiviset tunteet purettua?

Kuuntelen jotain vitutuksenpoistomusiikkia, valitan joko tänne, kavereille tai äidille kiukut. Joskus taas mietin asiaa toiselta kantilta: Henkilö X oli varmaan taas tosi ilkee siks, että sille tulee hyvä mieli laukoessaan mielipiteitään loukatakseen toisia. Hami että hän on niin ajattelematon ajaessaan omaa iloaan. Siinä tulee itelle hyvä mieli kun huomaa että itse on helpompi saada hyvä mieli vaikka lettuja tarjotessa kamuille kuin laukoessaan ajattelemattomia asioita.

6. Paras saamasi neuvo ja keneltä sen sait?

Hmm tää on vaikee, mulla ei oo semmosta tiettyä joka tulis nyt mieleen. 

7. Mikä sinua motivoi?

Esimerkit. Vaikkapa jotkut tankokoreografiat saa mulle aina jonkun tietynlaisen buustin päälle et kyllä mäkin vielä joskus! Tai sitten jos näkee jonkun tuloksen, hei korkkiruuvipyörähdys onnistui tällä kertaa tai poni ymmärtää mun pyynnöt viimeviikkoa paremmin. Ja mikä mua motivoi eniten - miltä on tilanne näyttänyt vuosi tai pari sitten ja mikä on tilanne nyt (tää vaatii sit sen et on tapahtunu edistystä). :D

8. Mistä biisistä saat voimaa huonolla hetkellä?

Broilerin Rays of Light on aina semmonen olkaantaputushetki jonka jälkeen maailma on aina parempi paikka. Samalla tulee monesti hoilattua sydämen kyllyydestä ni sit on ainakin parempi mieli.

9. Mitä on tämän päivän to-do listalla?

Ainakin venyttelen ja katon jotain telkkaohjelmia tallennuksesta. Jos huvittaa niin maalaan 10 vuotta vanhaa heppataulua tai teen jotain keskeneräistä käsityöprojektia.

10. Mitä kadut?

Oon opiskellu kieliä niin vähän, enkä oo päässy käyttämään niitä. Olis ihanaa osata ruotsia ja saksaa edes kohtalaisesti ja käyttää niitä.

11. Luettele ainakin viisi asiaa, jotka tekevät elämästäsi ihanaa

Hepat, perhe, ystävät, suklaa ja positiivisuus. Jälkimmäinen ei ehkä oo aina välittyny näistä mun teksteistä, mut sillä täällä jaksaa pyöriä.

Ihania lomapäiviä kaikille lomailijoille! xoxo

Taitsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti