sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Heinäkuun heppaviikot

Riia taikoi mulle vähän vihreemmän kuosin tähän blogiin! Riiaa saa muutenki vähän syyttää koko blogi-ideasta.


Riian tunnen Mennalan heppaleireiltä, josta päässään aasinsiltaa pitkin kesätöihin. Olin nyt viidettä kesää peräkkäin Mennalan Ratsutilalla leiriavustajana töissä. Tänä kesänä (ja viimekesänäki ja sitä edeltävänä) oli kolme leiriä joilla olin töissä, kaksi äiti + lapsi -leiriä ja yksi esteleiri, josta tuli sit kuitenkin nuortenleirin prototyyppi. Harvinaisesti kaikki leiriläiset olivat sillä leirillä +13 vuotiaita suunnilleen.

Homma on aika rankkaa, mutta tosi antoisaa. Leiriläisten kanssa oleminen 24/7 käy ihan kunnon työstä. Hauskaa se silti on, varsinki kun tosi monet leiriläisistä oli ennestään tuttuja ja ennenkin avustettuja. Onneks leireillä on myös ihan parhaat ruuat, jota saa pistellä mahaan niin paljon että tarttee sit vaan pistää kierien menemään.

Nuortenleirillä vielä onnistuin olemaan sekä leiriläinen ja avustaja, kun pääsin itsekin ratsastamaan leiriläisten tunnille sen ollessa vajaa (bongailkaa tuolta videosta vaihtelevien hepukoitten kyydistä). Leirikisoissa sitten hyppäsin neljänneksi Middellä! Video on siis tehty siitä esteleiristä, ja kappas, Riia on tehny sen! :)

Äiti + lapsi -leireillä en paljoa kerennyt itse ratsastelemaan ylimääräisten talutustuntien ja muun ohjelman takia. Viimeisellä leirillä oli mm. Robinin keikalle Jämsään lähdössä 2/3 leiriläisitä ja mikä ihaninta, minä pääsin kans!!!! Olin ehkä eniten sekaisin kaikista muista sinne lähtijöistä... Ihaninta keikassa oli (Robinin ja TikTakin Heilutaan-coverin lisäksi) se, että mun repparissa joras koko tunnin ajan viisivuotias neitokainen, joka osas kaikki sanat ulkoa ja siellä me sitten yhdessä hoilattiin mitä vaan kerittiin!

Keli on kyllä ollu niin epäkesänen kaikkina muina viikkoina paitsi tuollon nuortenleirillä, jollon sain hankittuu mun seksikkäät t-paita- ja hanskarajat itelleni. Voin olla ylpee ja varma siitä et ne säilyy näillä keleillä jouluun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti